Helsingin IFK on tehnyt ratkaisunsa jääkiekon Liiga-joukkueensa tulevien kausien päävalmentajasta. Tommi Niemelä ottaa joukkueen komentoonsa kaudesta 2027–2028 alkaen kaksivuotisella sopimuksella.
Nykyinen päävalmentaja Tommi Miettinen jatkaa tehtävässään suunnitellusti kauden 2026–2027 loppuun saakka.
Niemelä, 43, toimii tällä hetkellä kolmatta kauttaan Ilveksen Liiga-joukkueen päävalmentajana. Aiemmin hän on valmentanut myös Lahden Pelicansia. HIFK kanssa tehty sopimus kattaa kaudet 2027–2029.
Miettinen, 50, saapui HIFK päävalmentajaksi lokakuussa loppukauden mittaisella sopimuksella. Seuran mukaan hänen jatkonsa kuluvan kauden loppuun saakka on edennyt alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.
HIFK urheilujohtaja Janne Laukkanen kertoo, että Miettisen sopimuksen luonne oli tiedossa jo hänen saapuessaan seuraan.
– Miettisen ja HIFK sopimuksen luonne on avoimesti käyty läpi jo hyvissä ajoin, ja Toma on lyönyt kaikki paukut tähän kauteen. Hän on tehnyt hyvää jälkeä lyhyessä ajassa, Laukkanen kertoo seuran tiedotteessa.
Laukkasen mukaan Niemelä on puolestaan osoittanut valmennusosaamisensa useiden Liiga-kausien aikana niin Ilveksessä kuin aiemmin Pelicansissakin.
HIFK halusi tiedottaa tulevasta päävalmentajaratkaisustaan heti, kun asiat olivat varmistuneet. Seuran tavoitteena on antaa kaikille osapuolille työrauha keskittyä käynnissä olevaan kauteen.
Seura kertoo, etteivät osapuolet kommentoi päävalmentajaratkaisua enempää ennen kauden päättymistä. Kiitosten aika on HIFK mukaan myöhemmin.
Teksti: Joni Hildén
Kuva: Riku Laukkanen
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?